Kaikki tuotteet suunnitellaan ja valmistetaan Suomessa. Tuotteissa on pääosin käytetty kierrätys- tai ylijäämämateriaalia. Myös jotkut metalliosat on onnistuttu kierrättämään, ei pelkästään kankaita.
Koirille
Valmistan koiran ulkoiluliivejä, kaulapantoja ja muita tarvikkeita mittatilauksena.
Kaulapannat ovat ympäristöystävällisiä, sillä materiaalina niissä on käytetty käytöstä poistettujen autojen turvavöitä.
Heinis -heinätyyny
Heinis-heinätyyny on siirtynyt Heica Oy:n verkkokauppaan myyntiin uudella nimellään Fluffy Feeder. Fluffyt löydät osoitteesta www.heicahorse.com.
Hevosille
Hevosille on tarjolla räikeitä kävelytysloimia pimeneviin iltoihin. Helppo heittää hevosen ylle ennen kuin lähtee metsään tai liikenteen sekaan. Värivaihtoehtoja on tällä hetkellä kaksi, neonkeltainen ja oranssi.
Lisäksi alla olevasta linkistä pääset tutustumaan Pullukan päiväkirjaan, joka on hevosten päiväkirja.
Ihmisille
Kun ulkona liikutaan hevosten tai koirien kanssa, koskaan ei ole liikaa heijastimia. Tämä on ollut lähtökohtana tuotteiden suunnittelussa. Kun osa materiaaleista on kierrätettyä, on tuotteiden värivalikoima rajallinen. Joitain värejä on siis tarjolla vain muutamia kappaleita.
Liikelahjat
Kun yrityksesi haluaa muistaa työntekijöitään tai asiakkaitaan, niin siihen sopivia tuotteita löytyy täältä. Suurin osa tuotteista on tehty kierrätetystä materiaalista, joten ne ovat ekologinen vaihtoehto perinteiselle lahjalle.
On mahdollista myös suunnitella yrityksellesi täysin oma tuote käytössä olevista materiaaleista. Ota yhteyttä ja kehitellään jotain uutta ja erilaista.